Paluu kouluun

Näin unen jossa olin tutustumassa kouluun, koulu oli monimutkainen ja minusta ihan hengästyttävän sokkeloinen. Minut esiteltiin koulun rehtorille (kai?), jonka nimi oli Aarre, se ei kuulemma ollut oikea nimensä, mutta häntä kutsuttiin sillä nimellä, koska hän oli koko koulun toiminnalle aarre. Sanoin hänelle, etten ole ihan varma, miten tokaluokkalainen lapseni ikinä tulee koulussa löytämään oman luokkansa, kun se on niin vaikea hahmottaa ja silloin minulle sanottiin "tämä onkin sinun koulusi".

Uni tuntui huvittavalta! Minä lähes nelikymppinen taas koulunpenkille, kun en oikein ole mitään opiskelijatyyppiä! Mutta mitenkäs kävi, kohta olin pääsykokeessa ja etsimässä reittiä sokkeloisessa koulussa. Aarretta en ole tavannut, mutta ehkä se onkin Koulu itsessään minulle! Näin voisin väittää lyhyen, mutta vaiherikkaan opiskeluni perusteella. Kerrankin tuntuu kuin olisi oikeassa paikassa, lähes koko elämän kun viettää olotilassa, kuin olisi yhtä joutava kuin heinäsirkka muurahaispesässä, on palkitsevaa saada onnistumisia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Opiskelen Jyväskylän aikuisopistossa käsi- ja taideteollisuus alan pt, artesaaniksi, sisustustekstiiliin painottuen, monimuoto linjalla, eli käytännössä lähiopetusta on kahtena iltana viikossa ja muuten hommia paiskitaan itseohjautuvasti omatunnon mukaan. Aikuisista ihmisistä kun kyse, näyttää siltä että omatunto on tosi hyvä opinto-ohjaaja, työt tulevat tehdyiksi jopa etuajassa, eipä silloin 20 vuotta sitten ollut ihan yhtä hyvä opiskelumoraali meikäläisellä, viimehetkellä tuli revittyä valmiita töitä ja aloitettua alusta. Nyt ehkä rima ei ole itselle niin korkealla, tähän ikään mennessä on huomannut jo sen, että elämää ei kannata ottaa turhan vakavasti, koko elämä on yhtä harjoitustilkkua, tilkku tilkulta sitä oppii uusia asioita, mutta koskaan ikinä milloinkaan ei tule valmiiksi. Teen pahaani ja se riittää, se ei kyllä koskaan ole täydellistä, täydellisyyden jätän suosiolla toisille, jotka siihen jaksavat pyrkiä. Taustalla tosiaan kaksikymmentä vuotta sitten opiskeltu viestintä ja kuvataidealan pt Imatralla ja nuorena neitona Kuusamon Kansanopistossa opiskelin vuoden taidegrafiikkaa. Tekstiilipuoli ei kiinnostanut pätkääkään silloin muinoin. Huovutukseen hurahdettuani on muutkin tekstiilijutut vähän yrittänyt hiipiä varkain elämääni, mutta vieläkin villasukan kantapään neulominen ketuttaa, vaikka rakas edesmennyt ystäväni neuvoikin suhtautumaan siihen seikkailuna. No, seikkailut vielä odottavat.