Luonnonkuidut

Kasvikuidut:

Puuvilla, 
 (lyhenne CO),siemenkuitu

(kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Puuvilla)

Puuvillasta kerätään siemenestä siemenhöytyväisiä, eli se on siemenkuitua. Lukuunottamatta yhtä intialaista lajia on puuvilla yksivuotinen kasvi, joka kasvaa yli 300cm korkeaksi. Puuvilla on yleisin ja tärkein kasvikuitu tekstiiliteollisuudessa, koska sitä on helppo työstää ja monikäyttöinen ja kestävä materiaali, sillä on hyvä hinta-laatu-suhde. Sitä viljellään n. 70 maassa, mutta tärkeimmät tuottajamaat ovat Kiina, Yhdysvallat, Intia ja Pakistan.

Kolme tärkeintä puuvilla lajia ovat:
Gossypium barbadense, kuitupituus 29 mm - 34 mm (pitkäkuituinen)
Gossypium hirsutum, kuitupituus 25 mm - 28 mm (keskimittainen)
Gossypium herbaceum, kuitupituus alle 25 mm (lyhyt)

(kuva:https://punomo.fi/materiaalitieto/tekstiilikuidut/luonnonkuidut/puuvilla/)

Jos puuvillaviljelmä on suuri, kerätään sato koneelisesti, kun pumpulimainen höttö on tullut esiin siemenkodista. Ennen koneellista sadokorjuuta kasveihin suihkutetaan aine, joka saa lehdet putoamaan, näin ne eivät sekoitu siemenkuitujen sekaan. Puuvilla kuidut puristetaan korjuun jälkeen palloksi, josta kuidut kammataan koneellisesti teräskammoilla, jonka jälkeen ne kerätään jälleen palloksi ja viedään kehräämöön. Kehräämössä kuidut jälleen kammataan ja puhdistetaan, sen jälkeen ne kehrätään langaksi.

Tavallisen puuvillan viljely aiheuttaa merkittäviä ympäristöhaittoja. 20-30% kaikista maailmassa käytetyistä tuholaismyrkyistä käytetään puuvillaviljelmillä. Kemikaalien käytön lisäksi puuvillan viljely vaatii runsasta keinokastelua, jonka takia viljelyalueiden vesivarannot kuivuvat ja maaperä suolaantuu. Puuvillan viljelyssä käytetyt lannoitteet aiheuttavat merkittäviä ravinnepäästöjä vesistöihin. Myös puuvillapelloilla työskentelevät ihmiset altistuvat työssään vaarallisille kemikaaleille. Kasvinsuojeluaineiden jäämät eivät häviä valmiista puuvillavaatteesta, ja vaatetta käyttävän ihmisen iho joutuu myös kosketuksiin viljelyssä käytettyjen aineiden kanssa. Tavalliselle puuvillalle on kuitenkin vaihtoehtona luomupuuvilla. Luomupuuvilapelloilla ei käytetä
kemiallisia lannoitteita, hyönteisten- tai kasvitautien torjunta-aineita, eikä ennen poimintaa lehtiä kuivattavia kemikaaleja. Luonnonmukaisessa tuotannossa tuholaisten torjuntaan käytetään puuvillan luontaisia vihollisia. Koska maaperään ei joudu kemikaaleja, pysyy se rikkaampana, eikä silloin keinokasteluakaan tarvita niin paljoa.

 Hoito
pesu
valkoinen 60°C, 90°C, kloorivalkaisu sallittu
värillinen (40°C), 60°C
pese voimakasväriset tekstiilit
2 – 3 kertaa erillään muusta pyykistä
valkaisu kielletty normaali linkous rumpukuivaus yleensä sallittu,
ei suositella neuleille silitys kosteana 200°C tai mankelointi kemiallinen pesu sallittu
Puuvillatuotteet tulisi säilyttää kuivassa tilassa. Kosteassa saattaa syntyä hometta, joka vaurioittaa puuvillaa.

(http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030507/1086702266491/1146637794621/1146638150975/1146638825441.html)


Lähteet:
http://kuidut.omasivu.fi/kuitutietoutta/kasvikuidut/puuvilla/
http://www.puuvilla.info/kasvi/puuvillakasvi.html
http://www.nudge.fi/page/24/materiaalit

Pellava, 
 (lyhenne LI) 
runkokuitu

(kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pellava)


Pellavan kuitu saadaa sen varresta, se kuuluu runkokuituihin. Pellava on yksivuotinen kasvi. Se on vanhin tunnettu tekstiilikasvi, Suomessa sen viljely oli yleistä vielä sata vuotta sitten, sitä viljeltiin lähes joka talossa ainakin pieniä viljelmiä. Puuvilla syrjäytti pellavan, Suomessa viljely lopetettiin n 1940-luvulla. Nykyään Suurimmat pellavakuidun tuottajamaat ovat Kiina, Venäjä ja Valko-Venäjä, mutta pellavaa tuotetaan myös monissa muissa Euroopan maissa sekä Etelä-Amerikassa.

(kuva:  https://raijanaitta.fi/Pellavakuitu)

Pellava nyhdetän irti juurineen ja kuivataa, siemenkodat irrotetaan kuivaamisen jälkeen rohkaamalla. Erotetuista siemenistä saadaan öljyä ja karjanrehua. Pellavan tuotannossa on ominaista liotusvaihe, joka tehdään pellavan korjuun jälkeen. Jotta kuidut saadaan irti, on pellava liotettava joko ulkona pellolla 3-8 viikkoa ketoliuotuksena jolloin kaste hoitaa tämän vaiheen, tai lämminvesiliotusksena altaissa, joissa veden lämpötila pidetään 25-35 C asteessa. Nykyisin pellavan vesiliuotus ei ole suositeltavaa luonnonvesissä, joissa elää kaloja, veteen huuhtoutuvien ravinteiden vuoksi. Liotuksessa pellavan varren pektiinit saadaan hajoamaan lahottajabakteerien avulla. Liotustavoista ketoliotus on nykyään eniten käytetty. Käytössä on myös hankiliotus, jossa pellavat jätetään talveksi lumen alle ja siniliotus, jossa pellavat ladotaan saven, mudan tai mätänevien lehtien kanssa kerroksittain.  Liotuksen jälkeen pellavat kuivataan seuraavia työvaiheita varten, joissa poistetaan varren puumaiset osat eli päistäreet. Varret pehmitetään puisella työvälineellä loukuttamalla, ja sen jälkeen päistäreet poistetaan lihtaamalla. Seuraavaksi erotellaan kuidut laadun mukaan häkilällä, joka on rautapiikkinen harja. Kuitukimppua harjataan niin, että häkilään jäävät rohtimet eli lyhyet ja karkeat kuidut. Häkilöitä voi olla useita, ja niitä käytetään harvimmasta tiheimpään. Jokaisen häkilöinnin jälkeen häkilään jää aina vain hienompia ja pitempiä rohtimia, jotka otetaan talteen. Lopulta jäljelle jäävät enää pellavan pitkät sydänkuidut eli aivinat, jotka vielä harjataan sianharjaksesta tehdyllä harjalla. Tämä viimeinen työvaihe on nimeltään sivistäminen, ja siinä erotellaan aivinoista vielä kaikkein hienoimmat ja pisimmät kuidut erikseen.

Täältä löytyy video pellavan käsittelystä. Tässä myös toinen. Tässä pellavan ja nokkosen käsittelystä

Pellava on luja kuitu, joka imee hyvin kosteutta itseensä. Pellavalla on erinomainen lämmönjohtokyky, jonka ansiosta se tuntuu viileältä lämpimällä iholla ja lämmittää viileällä.
Pellavalle ominainen kiiltävä ja sileä pinta on paitsi miellyttävä ja upean näköinen myös käytännöllinen, sillä tämän vuoksi pellava hylkii likaa ja puhdistuu helposti pesussa. Koska pellava on jäykkä kuitu, rypistyy se helposti eikä kestä koneellista pesua yhtä hyvin kuin puuvilla. Tämän takia pellavatuotteita ei suositella säilytettävän pitkiä aikoja laskostettuna, sillä tämä voi aiheuttaa pellavakuitujen murtumista taitekohdasta. Jotta pellavainen vaate säilyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa, kannattaa se säilyttää henkarilla roikkuen. Pellava on vaatimaton kasvualustansa suhteen, joten se ei vaadi keinokastelua, eikä lannoitusta, joten sen viljely ei kuormita maaperää, eikä vesistöjä kuten puuvilla.

Hoito 
 Pellavatuotteen pesulämpötila on 40°C tai 60°C, erityisesti uusien, kirkkaan väristen tekstiilien pesu erillään muusta pyykistä, ei linkousta, kuosittelu mittoihin kosteana, ei rumpukuivausta, silitys (200°C) tai mankelointi kosteana. Pesujen myötä luonnonväriset pellavat muuttuvat valkoisemmiksi.
(http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030507/1086702266491/1146637794621/1146641094110/1146641348565.html)


Lähteet:
http://www.nudge.fi/page/24/materiaalit
http://kuidut.omasivu.fi/kuitutietoutta/kasvikuidut/pellava/
https://www.tekstiiliopettajaliitto.fi/toiminta/lehti/osa-3-rohkaamisesta-sivistamisee/
kaverin (tosi) vanhat koulumonisteet


Nokkonen, 
 runkokuitu.

(kuva:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Nokkonen)

Nokkosta on käytetty kuitukasvina jo kivikaudella, siitä on kudottu kalaverkkoja. Pronssi- ja rautakaudella on käytetty nokkosesta valmistettuja vaatteita. 1600-1700-luvuilla on Euroopassa yleisesti viljelty nokkosta nokkostarhoissa kuitukasvina. 1850-luvulla nokkosta on käytetty teollisuuden raaka-aineena, kunnes puuvilla syrjäytti nokkosen. Suomessa nokkosta on käytetty yleisesti toisen maailmansodan aikana lattiamatoissa, säkeissä, työvaatteissa, juhlapaidoissa ja liinavaatteissa.

Nokkoskasvin korkeus on 1,5m. Varren kuitupitoisuus on 3-5 %, jalostetun peltonokkosen kuitupitoisuus on 13%. Nokkonen on pehmeytensä puolesta pellavan ja puuvillan välimaastossa, se on kestävä ja sitkeä kuitu. Värjäysominaisuudet kúten pellavalla, väriltään tummanvihreä (pesu haalentaa väriä). Nokkonen imee hyvin kosteutta, ei kuitistu paljon ja koi ei syö sitä.

 Nokkosen keruuaika on juhannuksen jälkeen tai elo-syyskuussa, myös talven yli seisseestä nokkosesta saadaan myös lankaa. Työvaiheet ovat suunnilleen samat kuin pellavalla ja pellavalangan valmistamiseen käytettävät välineet sopivat myös nokkoselle. Tuoreet nokkoset kuivataan rutikuivaksi ja sen jälkeen poistetaan lehdet. Nokkoset voidaan myös liottaa, liotusaika on 2-4 päivää. Jäljelle jääneet varret loukutetaan, lihdataan, häkilöidään ja kehrätään. Nokkosen kehrääminen on helpompaa kuin pellavan, koska kuidut ovat pitempiä. Nokkonen on helppo viljellä ja se kasvaa luonnostaan suurina kasvulalustoina typpiperäisessä maassa.


 Nokkosen käsittelystä, kuidun irroittamisesta ja käytöstä löytyy mielenkiintoisia videoita täältä  )

Lähde: kaverin ikivanha kouluaikainen moniste :)

Hamppu, 
(lyhenne HA)
runkokuitu 

(kuva:  http://www.ess.fi/uutiset/talous/2014/10/16/cannabis-sativa-palasi-asikkalaan)


Hampun käsittelystä video.

Hamppua saadaan pensasmaisen kuituhampun rungosta. Kuituhamppu kasvaa 1–5 metrin mittaiseksi ja siitä saadaan 30 cm:n mittaisia kuitukimppuja. Hamppua jalostetaan samoin kuin pellavaa. Hamppua on jalostettu Euroopassa jo hyvin varhain. Se on ollut aikoinaan maailman yleisin kasvi, koska se kasvaa kaikissa ilmasto-oloissa ja sitä voidaan hyödyntää monilla eri tavoilla. Hampun viljely kiellettiin monissa maissa 1930–40-luvuilla sen tunnetumman lajin, lääkehampun haittojen vuoksi. Kuituhamppua viljeltiin Suomessa viikinkiajoista 1950-luvulle, jolloin hampun viljely kiellettiin. Nykyisin EU antaa tukea kuituhampun viljelijöille.

(kuva:  http://www.hamppukauppa.fi/product/5/hamppukuitu-eristamiseen-80-kg--paali)

Hamppu on pellavaa jäykempi ja karkeampi kuitu. Se on luja kuitu, mutta valkaisu heikentää sitä. Hamppu sopii mainiosti kosteisiin olosuhteisiin, ja sitä on perinteisesti käytetty verkkoihin ja purjeisiin. Lisäksi hampusta valmistetaan mattoja, säkkejä ja teknisiä tekstiilejä mm. suojapeitteitä, paloletkuja ja auton osia. Hamppu voidaan jalostaa myös hyvin hienoksi kuiduksi, jota voidaan käyttää vaatteiden valmistuksessa.
Hoito-ohjeet: Hampputuotteita hoidetaan kuin pellavatuotteita. Peseminen on helppoa, koska lika irtoaa kuidusta hyvin.. Ne tulisi pestä väljässä vedessä sellaisella pesujauheella, jossa ei ole kirkasteita. Voimakasta linkousta tulisi välttää, sillä hamppu on herkästi rypistyvää. Hampputuotteen voi silittää, mutta se kannattaa tehdä nurjalta puolelta harson läpi korkeintaan 200ºC lämpötilalla.

lähde
https://www.stjm.fi/toiminta-alueemme/tekstiilimateriaalit/luonnonkuidut/kasvikuidut/

Juutti, 
(lyhenne JU)
runkokuitu

(kuva:  http://www.jpdepc.org/about-jute.html)

Tärkeimmät tuottajamaat: Intia, Bangladesh ja Kiina
Juutti (Juti) on yksivuotinen trooppinen kasvi, joka kasvaa 2–5 metrin mittaiseksi. Jutin muokkaus kuiduksi tapahtuu samoin kuin pellavan. Jutia on viljelty Intiassa hyvin kauan, ja Eurooppaan sen käyttö levisi 1800-luvulla. Juutti on puuvillan jälkeen yleisimmin jalostettu luonnonkuitu.

(kuva:  https://www.alibaba.com/product-detail/RAW-JUTE-JUTE-YARN-JUTE-ROPE_131177540.html)

Juutti on jäykkä ja kovalta tuntuva kuitu. Väriltään se on vaalea, kellertävä, punertava tai harmahtava. Juutti on lujuudeltaan muita runkokuituja heikompaa mutta edullista, niinpä sitä käytetään pakkausmateriaalina, mattojen pohjakudoksina, köysinä sekä muissa teknisissä tuotteissa. Nykyisin jututia jalostetaan myös hienoksi langaksi, jota voidaan käyttää sisustustuotteiden valmistuksessa. Koska juutin pesuominaisuudet ovat huonot, sitä ei juurikaan käytetä vaatteiden valmistuksessa.

Lähde:
https://www.stjm.fi/toiminta-alueemme/tekstiilimateriaalit/luonnonkuidut/kasvikuidut/


Rami,
(lyhenne RA)
runkokuitu

(kuva:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Rami_(kasvi) )

Tärkeimmät tuottajamaat: Kiina, Japani, Etelä- sekä Pohjois-Amerikka, Filippiinit ja Indonesia. Euroopassa ramia tuottavat mm. Ranska, Italia ja Espanja.
Rami eli kiinanruoho on trooppisen ja subtrooppisen alueen nokkoskasvi, joka saattaa kasvaa jopa 3 metrin mittaiseksi. Ramin muokkaus kuiduksi tehdään pääasiassa käsityönä, mikä nostaa valmiin kuidun hintaa. Ramia on käytetty jo Egyptissä 5000–3000 eKr. Euroopassa ramia viljeltiin ja jalostettiin 1700–1800-luvuilla.

(kuva:  http://pages.uoregon.edu/inaasim/Foundations/Keynotes%209Korea.htm)

Rami on kestävä ja luja kuitu, jota voidaan valkaista, merseroida ja viimeistellä puuvillan tapaan. Sitä voidaan myös värjätä helposti. Ramia käytetäänkin sekoitteina puuvillan, pellavan ja viskoosin kanssa mm. vaatetuskankaissa ja neuleissa. Lujuutensa vuoksi ramia käytetään myös raaka-aineena teknisissä tuotteissa esim. paloletkuissa, kuljetushihnoissa sekä huonekalukankaissa.

lähde:
 https://www.stjm.fi/toiminta-alueemme/tekstiilimateriaalit/luonnonkuidut/kasvikuidut/

Manilla,
(lyhenne AB)
lehtikuitu

(kuva: http://tropical.theferns.info/viewtropical.php?id=Musa+textilis)

Tärkeimmät tuottajamaat: Filippiinit
Manilla eli abaca on monivuotinen trooppinen kasvi. Manillakuidut saadaan rungon ympärillä olevista lehtitupista murskaamalla ja kaapimalla irti. Manilla on luja ja kevyt kuitu. Kuitu on väriltään kellertävä. Manillaa käytetään köysien ja purjehdustarvikkeiden raaka-aineena, sillä se kestää merivettä paremmin kuin sisali ja hamppu.


lähde:
 https://www.stjm.fi/toiminta-alueemme/tekstiilimateriaalit/luonnonkuidut/kasvikuidut/

Sisali, 
(lyhenne SI)
lehtikuitu

(kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisalagaave)


Tärkeimmät tuottajamaat: Etelä- ja Väli-Amerikan maat, Afrikka ja Aasia
Sisali on Agave-lajin lehtikuitu. Se on monivuotinen kasvi, jonka lehdet kasvavat jopa 1,5 metrin mittaisiksi. Kuidut saadaan tuoreista lehdistä rouhimalla irti. Agavekuitu on kotoisin Amerikasta, missä atsteekit käyttivät sitä aikoinaan paperin valmistukseen.




(kuva:  https://www.mineillen.fi/tuotteet.html?id=12288/173223)

Sisali on luja ja liukkaan tuntuinen kuitu. Väriltään se vaalean kellertävä, ja sitä voidaan värjätä puuvillan värjäysaineilla. Sisalia käytetään narujen ja köysien raaka-aineena sekä mattojen ja karkeiden kankaiden sekä erikoispaperin valmistuksessa.
Sisal ei homehdu tai mätäne kovin helposti, mutta se ei kestä suolavettä, niinpä siitä ei valmisteta purjehdustarvikkeita.


lähde:
 https://www.stjm.fi/toiminta-alueemme/tekstiilimateriaalit/luonnonkuidut/kasvikuidut/

Tupasvilla, 
lehtikuitu

(kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tupasvilla)

Tärkeimmät tuottajamaat: Suomi, Ruotsi
Tupasvillakuitua saadaan kasvuturveteollisuuden ylijäämäraaka-aineesta. Tupasvillaa alettiin hyödyntää Suomessa 1990-luvulla. Tupasvilla on tunnettu myös Ruotsissa ja Saksassa.
Tupasvillakuitu on tupasvillan lehtitupista muodostunutta kuitua, joka on muhinut suossa 200 - 1000 vuotta. Vapon kehittämillä koneilla kuitukerrosta nostetaan ylös polttoturpeen noston yhteydessä ja puhdistetaan kuiduiksi. Käytännön kokemus on osoittanut, että suoraan suolta kerättynä kuitu saadaan talteen puhtaampana ja laadukkaampana kuin kasvuturvetehtaalta saatava seulottu ylite. Nuori tupasvillakuitu on laadultaan heikompaa kuin syvempien kerrosten vanhempi kuitu.

Tupasvilla on kevyt ja huokoinen kuitu, jolla on hyvä kosteudenimukyky ja se eristää hyvin lämpöä. Kuohkea tupasvillakuitu on lämpöarvoltaan ja imukyvyltään villaa parempaa. Myös muut ominaisuudet ovat vähintään yhtä hyviä kuin villan; ainoastaan vääntölujuus on heikompi kuidun haurauden vuoksi. Lujuuden parantamiseksi tupasvillaan sekoitetaan muuta kuitua, yleensä villaa. Myös esim. pellavan ja tupasvillan yhdistelmä on mahdollinen. Tupasvillaa käytetään mm. villaan sekoitettuna lankojen, kankaiden, asusteiden sekä huopien raaka-aineena.

Tupasvilla on myös hygieenistä ja ihon eritteitä neutralisoivaa, eikä se kasvikuituna hiosta eikä sähköisty. Tupasvilla on yksi helpommin työstettäviä kuituja, vaikkakin sen käsittely muutoin on vaativaa.



lähteet:
https://www.stjm.fi/toiminta-alueemme/tekstiilimateriaalit/luonnonkuidut/kasvikuidut/

http://www.luontoyrittaja.fi/toimialat/erikoisluonnontuotteet/turve-ja-tupasvillakuitu/

Hedelmäkuidut:

Kookos,
(lyhenne CC)

(http://blogi.hyvinvoinnin.fi/2014/08/06/nyt-puhutaan-kookoksesta/)


Tärkeimmät tuottajamaat: Sri Lanka ja Etelämeren saaret, Meksiko
Kookoskuitua saadaan kookospalmun hedelmästä. Kuitu erotetaan kypsän hedelmän kuoren sisäpinnasta liottamalla niitä merivedessä.

(kuva:  https://tamil-nadu.all.biz/fi/kookoskuitu-bgg1076054)

Kookoskuitu on kevyttä ja väriltään ruskeaa. Kuitu ei ole kovin luja, mutta kastuessaan se kestää paremmin kulutusta. Pitkiä kookoskuituja käytetään köysien ja mattojen raaka-aineena. Lyhyitä kuituja voidaan hyödyntää harjojen valmistuksessa. Kookosta hyödynnetään myös geotekstiileissä.


lähde:
 https://www.stjm.fi/toiminta-alueemme/tekstiilimateriaalit/luonnonkuidut/kasvikuidut/

Muuntokuidut:
Muuntokuitujen raaka-aineet ovat luonnosta peräisin, mutta prosessointi kuiduksi tapahtuu tekokuitujen tavoin. Yleisimpiä muuntokuituja ovat viskoosi, modaali, kupro, lyocell, asetaatti ja triasetaatti. Muuntokuitujen raaka-aineena on yleensä puuselluloosa, jonka valmistus voi olla raskas taakka ilmalle ja vesistöille. Lyocellin tuotanto on melko ympäristöystävällistä, koska sen tuotanto perustuu suljettuun kiertoon, jossa vettä ja energiaa kuluu vähemmän kuin muiden selluloosakuitujen tuotannossa. Länsimaissa muuntokuiduista aiheutuvat rikki- ja jätevesipäästöt ovat vähentyneet ja kloorivalkaisusta on luovuttu, mutta esimerkiksi Venäjällä, joka on merkittävä tuottaja, valvonta voi olla heikompaa.

lähde:  http://luonto.v-smol.fi/kulutusvalinnat/synteettisetkuidut.html

Viskoosi
(lyhenne CV (VI) )

(https://fi.wikipedia.org/wiki/Viskoosi)
Viskoosi (joskus raion, tekosilkki tai chardonnet-silkki, aikaisemmin tunnettiin vastaavia kuituja nimellä silla ja säteri, on muuntokuitu, joka valmistetaan valkaistusta sulfiittiselluloosasta. Selluloosan raaka-aineena käytetään tavallisesti koivua tai kuusta, mutta myös pyökkiä, eukalyptuspuuta, kaislaa tai bambua. Siitä tehdään hygieniatuotteita ja kankaita.

lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Viskoosi

Modaali
(lyhenne CMD(MD) )

Modaalin raaka-aine valmistetaan tyypillisellä muuntokuitujen valmistustenetelmällä, kuidun kehruu on tyypillinen tekokuitujen kehruumenetelmä (märkäkehruu). Hyvin puhdas puuselluloosa liuotetaan juoksevaan muotoon. Raaka-aine joudutaan käsittelemään useassa eri vaiheessa ennenkuin saadaan sopiva liuos kuidun kehruuta varten. Kehruuliemi pumpataan suulakkeiden läpi halutunlaisiksi filamenttikuiduiksi. Kehruuliemeen voidaan lisätä haluttua lisäainetta tai väriä, kuidun poikkileikkaus riippuu suulakkeen muodosta ja koosta. Kehruun jälkeen kuidut venytetään, puhdistetaan ja viimeistellään esim. alennetaan kuidun pintakitkaa. Syntyneet kuidut voidaan käyttää filamentteina tai ne voidaan katkoa halutun mittaisiksi esim. sekoitettaviksi muihin kuituihin tai käytettäväksi sellaisenaan.
Modaalikuidun valmistusprosessi on pääpiirteittäin sama kuin viskoosin. Modaalikuitu on kehitetty, jotta saataisiin parannettua viskoosin huonoja ominaisuuksia (rypistyminen, kutistuminen, huono märkälujuus). Molekyyliketjut pyritään pitämään mahdollisimman pitkinä, jolloin kehruuliemen valmistusprosessin jotkut vaiheet ovat erilaisia kuin viskoosilla

Modaalikuidun molekyyliketjut ovat pitempiä kuin tavallisen viskoosin, kiteisyysaste on suurempi kuin viskoosin. Näin modaali on lujempaa kuin viskoosi, märkälujuus on parempi, venymä pienempi, samoin kosteudenimukyky. Modaalikuidun poikkileikkaus on lähinnä pyöreä ja pinta tasainen.

lähde:  http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030507/1086702266491/1146637829041/1146653679479/1146655786704.html

Kupro, cupro
(lyhenne CUP (CU))

Kuprokuidun valmistusmenetelmä keksittiin 1800-luvun lopulla. Tätä muuntokuitua valmistettiin kupari-ammoniakkimenetelmällä. Kuprokuitu unohtui moneksi vuosikymmeneksi. 1990-luvulla kuprosta on tullut suosittu vaatetusmateriaali. Kuidut ovat hyvin hienoja, poikkileikkaukseltaan pyöreitä. Kupro on silkkimäistä, värit tulevat esille kauniin kirkkaina, materiaali on pehmeää. Valmistusmenetelmä on kallis, koska mukana tarvitaan kuparia. Nyt kupari voidaan ottaa talteen ja käyttää uudelleen.


Kuprokuidut ovat hyvin hienoja filamenttikuituja. Kuproa käytetään mm. alusasuissa ja sifonkityyppisissä kankaissa. Pesu- ja hoito-ohjeet ovat samat kuin viskoosilla.

lähde: http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030507/1086702266491/1146637829041/1146653714789/1146656374328.html

Lyocell 

(lyhenne CLY)

Lyocell on muuntokuitu, jonka valmistukseen tarvitaan erittäin puhdasta selluloosaa, jotta lopputuote olisi mahdollisimman korkealaatuinen. Lyocellkuitu tuli markkinoille 1990-luvun alussa. Lyocell tunnetaan nykyään paremmin kauppanimellä Tencel (valmistaja Courtaulds).


Lyocellillä on monia hyviä ominaisuuksia verrattuna muihin tekokuituihin. Kuidussa yhdistyvät luonnon- ja tekokuitujen hyvät ominaisuudet. Kuiva- ja märkälujuudet ovat hyvät. Lyocell on laskeutuva ja hengittävä kuitu, joka sopii moniin käyttötarkoituksiin. Se ei kutistu kovin paljon, eikä nyppyynny. Useimmat lyocellvaatetusmateriaalit ovat saaneet Biotouch-viimeistyksen. Biotouch-viimeistystä käytetään puuvilla- ja muuntokuitukankaille ja –neuloksille. Viimeistys on entsyymikäsittely ja se toimii materiaalin pinnalla puhdistaen, rikkomatta materiaalin pintaa ja heikentämättä materiaalin lujuutta. Biotouch-viimeistys pehmentää alunperin jäykän ja kovan lyocellin iholle miellyttäväksi ja tekee siitä laskeutuvan, helposti rypyistä oikenevan materiaalin. Pesun jälkeen lyocell on erittäin jäykkä, mutta pehmenee silityksen jälkeen miellyttävän tuntuiseksi.

Lyocellia käytetään kudottuina kankaina denimtyyppisissä tuotteissa, jakuissa, housuissa, hameissa, puseroissa. Siitä voidaan valmistaa myös ohutta, silkkiä jäljittelevää materiaalia. Lyocellia voidaan käyttää sellaisenaan tai sekoitettuna puuvillaan tai synteettisiin kuituihin. Lujuutensa vuoksi lyocellilla on myös teknisiä käyttökohteita.

Lyocellia voidaan pestä jopa 60 ºC:ssa värjäyksestä riippuen. Voimakkaat värit saattavat päästää irtoväriä sekä kuivana että märkänä. Uusi tuote yleensä pestäänkin väljässä vedessä yksistään nurinpäin käännettynä, jolloin väri säilyy tasaisempana tuotteen pinnassa. Valmistajan antamia pesuohjeita kannattaa noudattaa. Tahranpoistoaineet saattavat irrottaa lyocellista väriä, varsinkin jos tahrakohtaa hangataan. Tahran ilmestyttyä vaate kannattaa pestä heti, jotta vaate säilyy kauemmin hyväkuntoisena. Pesty tuote oiotaan kosteana ja silitetään hieman kosteana nurjalta puolelta.

lähde:  http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030507/1086702266491/1146637829041/1146653739182/1146656561512.html

Bambukuitu, 

ekologinen vaihtoehto, mikäli valmistetaan kuten pellava, koska ei vaadi

keinokastelua eikä lannoitusta, mutta kemiallisesti hajoitettuna kuormittaa luontoa kuten viskoosi. Suomessa käyttävä bambu on kuitenkin muuntokuitu. Sen valmistuksessa käytetään monia myrkyllisiä kemikaaleja, ja monesti bambuviskoosikuitujen tuotanto on maissa, joissa ympäristölainsäädäntö ei ole niin tiukka kuin länsimaissa. Niinpä on todennäköistä, että valmistusprosessissa myrkylliset kemikaalit pääsevät suoraan ympäristöön. Käytetään yleisesti alusvaatteissa.

lähteet:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/11/bambun-ekologisuus-markkinapuhetta
http://kemikaalikimara.blogspot.fi/2011/12/bambu-ekologinen-vai-vahemman-paha.html

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston hankkeessa puun(koivun) sisältämää selluloosaa työstetään tekstiilikuiduiksi uudella tavalla.


Eläinkuidut:


Villa, eläinkuitu, eli proteiinikuitu
(lyhenne WO)

(kuva:  http://www.finnsheep.fi/ominaisuudet.html)

Villa on lampaasta saatava kuitu, se on tiettävästi vanhin eläimestä saatava tekstiilikuitu. Suomen omat lammasrodut ovat suomenlammas ja kainuunharmas. Lampaat keritään yleensä kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, vähintään kuitenkin kerran vuodessa. Kerinnän jälkeen villat punnitaan ja lajitellaan. Huonot ja lyhyet mahanalusvillan erotetaan käyttökelpoisesta villasta. Myös eri väriset villat lajitellaan erilleen.


Suomalaista villaa voidaan pitää ekologisena koska lampaita käytetään
täällä paljon maiseman hoitoon, kasvatetaan hyvin luonnonmukaisesti eikä kuidun
tuotanto rasita meillä ympäristöä. Kun muualla maailmassa lampaiden suurten laumakokojen
vuoksi eroosio alkaa olla uhka, koska ylilaiduntamisen takia kasvillisuus ei ehdi uusiutua.
Myös yleisesti muualla maailmassa yleistynyt suurtiloilla harjoitettava loiseläinten ja
matojen torjunta torjunta-aineilla, koinsuoja-aineiden käyttö ja hyönteismyrkkykylvyissä
käyttäminen villan laadun parantamiseksi, uhkaa käsitystä ekologisesta villasta, koska
näiden aineiden käyttö aiheuttaa ongelmia ympäristössä. Suomesta puuttuvat myös lampaanvillan
pesuun ja puhdistamiseen tarvittavat teolliset laitokset jotka suurissa tuottaja maissa ovat
yleistyneet. Kotimaiset villatuotteet tukevat samalla maaseudun paikallistaloutta.

 (kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Villa)

Video Lampaan vuosi 





 Hoito

pesu
30 ºC, 40 ºC koneessa
käsinpesu, ellei konepestäväksi käsiteltyä villaa
nestemäinen villanpesuaine tai hienopesuaine
kloorivalkaisu kielletty
lyhyt linkous
rumpukuivaus kielletty
tasokuivaus neuleille
silitys 150 ºC nurjalta kosteaa liinaa käyttäen
kemiallinen pesu sallittu



Lähteet:
https://lammas.wikispaces.com/Keritseminen
http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030507/1086702266491/1146637794621/1146644801821/1146649031047.html

Silkki
(lyhenne SE)

(kuva:  https://www.silkkikauppa.fi/tuotteet.html?id=2/501)

Tärkeimmät tuottajamaat Kiinan lisäksi ovat Thaimaa, Korea, Intia ja Japani. Silkkikangasta kudotaan myös Italiassa ja Ranskassa. Silkki on Mulperipuussa elävien silkkiperhosen toukkien kehräämää kuitua. Kun toukka koteloituu, se kehrää ympärilleen kotelokopan eli kokongin, jonka sisällä se kehittyy perhoseksi. Tämä kotelokoppa muodostuu noin 2000-4000 metriä pitkästä, yhtäjaksoisesta silkkisäikeestä.
Kokongit poimitaan ja käsitellään kuumalla ilmalla, höyryllä tai syväjäädyttämällä, jolloin toukat kuolevat. Tämän jälkeen silkkisäikeet irrotetaan. Kotelokopat asetetaan kuumiin vesiastioihin, jolloin serisiini eli silkkiliima pehmenee. Kotelokoppien pinnalta harjataan sotkuista säiekerrosta pois, kunnes löydetään vapaasti kotelokopasta kelautuvan säikeen alku. Silloin kotelokopat siirretään toiseen vesiastiaan silkkisäikeiden kelaamista varten. Lanka keritään yhdistämällä 4 – 12 kokongin kuidut langan halutusta paksuudesta riippuen. Yhdestä kokongista saadaan 1 – 3 kilometriä silkkilankaa.
Silkkilangasta voidaan kutoa monta erilaista kangasta. Nimitykset kuten twill ja satiini kertovat siis kudontatavasta. Tässä muutamia yleisimpiä kudontatapoja.
TWILL hohtava silkkikangas, jolle on tunnusomaista toimikassidoksen vinoraidoitus
SATIINI pitkät lankajuoksut kudotaan kankaan oikealle puolelle, jolloin kankaan oikea puoli on kiiltävä ja nurja puoli mattapintainen
CDC (Crepe de Chine) palttinasidoksinen crepe-langasta kudottu sileäpintainen, himmeästi hohtava kangas
SIFONKI palttinasidoksinen kierretyistä langoista kudottu mattapintainen läpikuultava kangas
JACQUARD kuosiinkudottu kangas, jonka pinnalla kiiltävät ja mattapintaiset kuviot vaihtelevat muodostaen sidoskuvioita. Esim. kudotuissa solmioissa kuosi on kudottu värjätyillä langoilla.

Silkin kasvatuksella ei ole merkittäviä ympäristövaikutuksia. Jos silkin värjäys tehdään ympäristövaikutukset minimoiden, sen ympäristötaakka on hyvin pieni. Miinuksen silkille voi lisätä kuljetuksesta aiheutuvasta rasitteesta, värjäyksen ym. käsittelyn päästöistä ja työntekijöiden oloista: suurin silkin tuotantomaa on nimittäin Kiina
Silkkiä kerätään silkkiperhosen toukkien ympärillä olevista koteloista eli kokongeista. Suurin osa toukista tuhoutuu tässä prosessissa, mutta osan toukista annetaan kehittyä suvunjatkamista varten. Kuolleet toukat ovat kiinalaisen keittiön suurta herkkua, joten täysin hukkaan ne eivät mene.
Aikuisen silkkiperhosen elämässä ei ole hohtoa. Silkkiperhonen elää n. 3 vrk, jonka aikana se ei lennä eikä syö, ainoastaan munii uuden sukupolven. Silkkiteollisuus pyrkii hyötykäyttämään kokongit mahdollisimman tarkkaan, mitään ei heitetä tarpeettomasti hukkaan.

Video silkkiperhosen elämästä

 Hoito
Superwash-merkki pesuohjeessa kertoo, että vaatteen saa pestä koneessa villaohjelmalla.
pesu 30˚C, 40˚C
silkinpesuaine, hienopesuaine, Marseilles-saippua
käsinpesu tai konepesu hoito-ohjeen mukaan
linkousta ei suositella
kemiallinen pesu sallittu
kloorivalkaisu kielletty
rumpukuivaus kielletty
silitys kosteana 120 - 150˚C


Täältä löytyy yksityiskohtaiset ohjeet silkin pesuun ja hoitoon

Lähteet:  https://www.marjakurki.com/tietoa-silkista/?SID=6fdbmkr2boeb9a5egvk4cccdll2nfb6m
http://www.nudge.fi/page/24/materiaalit
http://www.ullaneule.net/0306/artikkelit_eettinen_langanpaa.html
http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030507/1086702266491/1146637794621/1146645570602/1146645855074.html

Mohairvilla, eläinkuitu
(lyhenne WM)

(kuva:  https://www.woolme.com/blog/mohair-vs-cashmere-which-one-is-better-for-you/)

Mohairkuitua tuottaa vuohi, angora- tai mohairvuoheksi kutsuttu, Capra hircus angorensis, joka on alkujaan kotoisin Tiibetistä, Himalajan rinteiltä. Angoravuohi-nimitys tuli Turkin Angoran maakunnan mukaan ja se kertoo ajasta, jolloin mohairia pidettiin turkkilaisten yksinoikeutena, eikä raakavillaa tai eläimiä saanut viedä ulkomaille.
Mohairvuohi keritään ensimmäisen kerran noin 8 kuukauden iässä ja se tuottaa kehruukelpoista villaa noin 6 vuotta.
Mohairkuidusta suurin osa tuotetaan Etelä-Afrikassa, ja toinen suuri tuottajamaa on USA. Mohairin hinta on korkea ja saatavus vaikeaa, koska mohairvuohi on kasvuympäristönsa suhteen erityisen vaativa. Mohairvillan hoito kuten villa.

lähde:  http://kuidut.omasivu.fi/kuitutietoutta/elainkuidut/mohair/

Kasmirvilla, eläinkuitu
(lyhenne WS)

(kuva:  https://punomo.fi/materiaalitieto/tekstiilikuidut/luonnonkuidut/kashmir/)

60% kashmirista tuotetaan Kiinassa: kiinalainen kashmir on parasta hienoudeltaan, laadultaan ja valkoisuudeltaan, muut maat Turkki, Afganistan, Irak, Iran, Kasmir, Australia, Uusi Seelanti.

Kashmir on hienoa villaa, jota saadaan kashmirvuohesta. Kashmiria on sanottu kuninkaiden kuiduksi.

Kashmirvuohi kuuluu vuohien heimoon, kuten tavallinen vuohi ja mohairvuohikin. Nimi kashmir (tai kasmir) tulee Kashmirista, vuoristoisesta seudusta Intian ja Pakistanin pohjoisrajalla. Kashmirkuitu on itseasiassa kotoisin Tiibetistä ja kashmirtekstiilit kudottiin Kashmirissa. Jo roomalaiset tunsivat kashmirin ja 1400-luvulla yli 50000 ihmistä Intiassa sai elantonsa kashmirin tuotannon piirissä. 1800-luvulla skotlantilainen Joseph Dawson kehitti menetelmän alusvillan ja peitinkarvojen erottamiseksi koneellisesti.

Kashmirin käsittely siirtyi Skotlantiin ja modernien, hienojen kashmirtekstiilien ajanjakso alkoi. Nykyisin kashmirteollisuus on siirtynyt paljolti takaisin kuidun alkulähteille Kiinaan, jossa käytössä on viimeisin teknologia ja laadunvalvonta.

Kashmirvuohen alusvilla on hyvin hienoa, vastaa hienoudeltaan parhaimmillaan jopa vikunjan villaa, jota pidetään maailman arvokkaimpana villakuituna. Peitinkarvat ovat karkeita ja pitkiä, kuitupituus voi olla jopa 40 cm. Alusvillan kuitupituus on 2-10cm. Kashmirin väri vaihtelee valkoisesta keltaiseen ja tumman ruskeaan. Villa lähtee eläimestä keväisin harjaamalla. Mukana tulevat peitinkarvat eroitetaan erikoisrakenteisissa karstakoneissa. Yksi vuohi tuottaa vuodessa noin 400g villaa, josta hienoa alusvillaa on vain osa. Sanotaan, että vuohelta kuluu aikaa n. 4 vuotta kasvattaa tarpeeksi kashmirvillaa yhteen villapuseroon. 

Pesu käsin, vanuttuu helposti.

lähde:  https://punomo.fi/materiaalitieto/tekstiilikuidut/luonnonkuidut/kashmir/